Puheenvuoroja yliopistosta

Keskustelutilaisuus Agora Beetassa 13.3. klo 14-16
Get Up, Stand Up! Yliopistoseikkailu 2009 alkaa!                               
                                                                               
Perjantai 13.3. on yliopistolaisten kansallinen toimintapäivä. Myös Jyväskylässä tapahtuu. Yhteinen yliopisto -verkosto järjestää yliopistolaisten sisäänajot intergalaktisessa hengessä.                        
                                                                               
Päivän tapahtumilla otetaan kantaa yliopistolakiuudistuksen läpirunnomiseen. Opiskelijoiden ja laitosten vaikutusmahdollisuuksia halutaan kaventaa samalla kun johdon vaikutusvaltaa lisätään.                                    
                                                                               
Mistä laissa oikein on kyse? Mitä vaikutuksia sillä on opiskelijoitten ja yliopiston työntekijöiden elämään? Entä mitä yliopiston johtosäännön uudistus tuo mukanaan? Miten uusi tekijänoikeuslaki liittyy tähän kaikkeen?                                      
                                                                               
Kysymyksiä on paljon, vastauksia on vaikea löytää. Jos olet vähääkään kiinnostunut siitä, miltä yliopisto näyttää tulevaisuudessa, miten opiskelijat ja työntekijät siellä viihtyvät ja mitä aineita yritysmallisessa   
tehokkuusyliopistossa opiskellaan, ja jos haluat  saada selvyyttä lakimuutoksen ja johtosäännön uudistuksen aiheuttamaan hämmennykseen, tule mukaan "yliopistolaisten sisäänajoihin".                                       
                                                                               
* Kokoonnumme perjantaina 13.3. klo 13 yliopiston pääkirjaston edessä. Kuljemme kampuksen läpi Mattilanniemeen ja sieltä Agoralle.                    
                                                                               
* Agora Beetassa alkaa klo 14 rento tapaaminen, jossa käsittelemme kysymyksiä yliopiston tulevaisuudesta. Tilaisuudesta avataan videoyhteys muiden kaupunkien (galaksien) toimijoihin. Ketään ei tukehduteta paperipölyyn, vaan vietämme sekä asiapitoisen että hauskan iltapäivän.         
                                                                               
* Keskustelutilaisuuden jälkeen järjestetään karnevaalihenkinen tempaus, joka jatkuu illan puolelle.                                                    
                                                                               
Puhujiksi ovat lupautuneet muun muassa professori Jussi Välimaa (koulutuksen tutkimuksen laitos), pj. Mikko Simula (Jyväskylä yliopiston tieteentekijät), tutkija Jukka Peltokoski (yfi-laitos), Joel Kaitila (opiskelija), Joonatan Virtanen (opiskelija), Anna-Mari Kaján (opiskelija) sekä Maiju Ristkari (opiskelija). Lyhyiden puheenvuorojen lisäksi tilaisuudessa on vapaa sana. Kaikenlainen ölinä kasvanee joka tapauksessa iltaa myöten!                     
                                                                               
Tilaisuuteen voi saapua milloin tahansa - jo heti alusta tai vaikkapa vasta Agoralle. Tilaisuudessa on tarjolla virvokkeita ja pikkupurtavaa, mutta myös omat eväät sallitaan. Pistäkää vaikka haalarit, jos siltä tuntuu. :)
                                                                               
Tervetuloa!
                                                                               
Yhteinen yliopisto
http://yhteinenyliopisto.wordpress.com                                         
                                                                               
Yleisinfoa:                                                                    
                                                                               
Alun keskustelutilaisuus videoidaan ja sitä voi katsoa osoitteessa: http://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/ytk/puheenvuoroja-yliopistosta/             
                                                                               
Helsingin toiminnan mainos ja paljon informaatiota: http://opiskelijatoiminta.net/2009/03/09/painajaisten-perjantai-kaikki-mukaan-kadulle/     

Jyväskylän pöhinöiden juliste, jota voi levittää vapaasti: http://yhteinenyliopisto.files.wordpress.com/2009/03/yoseikkailu-juliste11.pdf